Mainos

Ravitsemusterapeutti: Vanhempien oltava lasten pitsapoliiseja ja kestettävä kiukku

Taistelussa lasten ylipainoa vastaan tärkein rooli on vanhemmilla, kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

– Jos me annamme vapaat kädet lapsille, niin suurin osa söisi makeaa ihan mielin määrin. He tykkäävät hampurilaisista ja pizzoista, mutta meidän täytyy olla vähän poliiseja siinä, kestää se lapsen kiukku, ettei aina voi olla herkkuruokaa, Palssa toteaa.

Palssa vakuuttaa, että tiukka ote terveelliseen ruokaan lapsena kantaa myös aikuisikään.

– Sen näkee, että jos 30-50-vuotiaat eivät ole tottuneet syömään kasviksia, sitä on haastavaa lähteä myös harjoittelemaan.

– Kun lapsia ottaa mukaan ruoan valmistukseen ja tekemiseen, niin he innostuvat maistamaan makuja paremmin. Toki osa on nirsompia kuin toiset, mutta ei se lapsi kärsi siitä, että sitä itkettää, kun ei saa herkkuja ja huonoa ruokaa, Palssa jatkaa.

Ravitsemusterapeutin rooli pitää myös omien lasten kasvatuksessa.

– Meillä on karkkipäivä, ja viimeksi lauantaina on keskusteltu kuinka nipo olen, annan aivan liian pieniä karkkipusseja, Palssa kuvaa vanhemmuuttaan.

Palssa ei pidä yhtä tiukkaa kirjaa hampurilaisten syönnissä.

– Pyrin siihen, ettei se ole ihan joka viikoittaista. Minua on myös arvosteltu siitä, että annanko lasteni todella syödä hampurilaisia, uskon, että se on vain osa kokonaisuutta, ei se yksistään ruokavaliota pilaa.

Hese-Salmela: Laihdun hampurilaisilla

Hampurilaisten puolustuspuheen latasi Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa myös Hesburgerin perustaja Heikki Salmela.

– Totta kai meillä on suurikin vastuu lasten ruokailutottumusten muuttumisessa, mutta tämä keskustelu, mitä yleensä käydään pikaruoan ja hampurilaisten ympärillä, mun mielestä se on käsittämätöntä, Salmela lataa.

Salmela ei voi ymmärtää, miten raaka-aineet muuttuvat hampurilaisravintoloissa myrkyksi, mutta koulun keittolassa tai työpaikkaruokalassa samat aineet ovat suurta herkkua ja terveellisyyden perikuva.

Salmela laittoi myös itsensä likoon yrityksensä puolesta.

– Kun tätä keskustelua on vuodenvaihteessa käyty, olen halunnut todistaa, että siinä voi jopa laihtua. Olen nyt neljä kiloa laihtunut syömällä Hesen tuotteita päivittäin. Suuremmat ongelmat ovat karamelleissa, jäätelöissä ja makeisjuomissa, pikaruoka on ihan normaalia ruokaa, jota voi syödä päivittäin.

Ravitsemusterapeutti Palssa muistuttaa, ettei valmisruokienkaan täydy olla täysin pannassa, kunhan muistaa oikeat lisukkeet.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että aikuiset mutta ennen kaikkea lapset voisi syödä enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Jos syöminen on hirveän välipalapainotteista, niin silloin tulee sokeria, niin sanottuja nopeita hiilihydraatteja lapsillekin liikaa.

Korjattu titteli ravintoterapeutti ravitsemusterapeutiksi klo 10.15.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.