Mainos

Rehn Fennovoimasta: Uuden rahoittajan ilmoittauduttava tähän mennessä

Mahdollisella uudella kotimaisella Fennovoima-rahoittajalla on aikaa tulla mukaan hankkeeseen seuraavaan valtioneuvoston istuntoon 6. elokuuta mennessä. 

Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan uudet kotimaiset rahoittajat voivat yhä ehtiä mukaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. 

Rehn sanoo STT:lle, että jos tänä aikana ilmaantuu uusi sitoutunut kotimainen toimija, se voidaan ottaa huomioon harkinnassa. Kroatialaisyhtiö Migrit ei tule kyseeseen.  

Fennovoiman omistajapohja saattaa teoriassa edelleen saada vahvistusta energiayhtiö Fortumista. TEM ilmoittaa, että rakentamislupahakemukseen liittyvä prosessi on auki siihen saakka, kunnes asia menee valtioneuvoston käsittelyyn. Seuraava istunto on elokuussa.  


Fortum ilmoitti kesäkuussa vetäytyvänsä Fennovoimasta. Se kytki osanottonsa siihen, että saisi ostettua enemmistön venäläisestä TGC-1 -vesivoimayhtiöstä. Fortum on sanonut olevansa valmis lähtemään mukaan myöhemmin, jos kauppa toteutuu.  

Nettisuorien avulla pysyy kärryillä lavojen tapahtumista, vaikka ei paikalle pääsisikään.

MTV.fi:ssä ja MTV Katsomossa on seurattavissa neljä suoraa SuomiAreena-lähetystä pitkin päivää Porista. 

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.