Mainos

Rehn: Pohjoismaista mallia EU:lle

EU:n laajentumiskomissaari Olli Reh suosittaa kriisistä kärsivälle EU:lle Tanskan mallia. Se on hänen mukaansa korkean taloudellisen kasvun ja hyvän työllisyystilanteen toimiva yhdistelmä.

Kriisistä kärsivän EU:n tulisi kääntyä tarkastelemaan Pohjoismaita ja niiden soveltamia yhteiskuntaratkaisuja, sanoo Olli Rehn Västra Nylandin haastattelussa.

EU:n laajentumiskomissaari Rehn tähdentää, että EU ei ole pelkästään sisäpoliittisessa kriisissä, vaan ongelmat ovat myös yhteiskunnallisia ja taloudellisia.

- En halua idealisoida Pohjoismaita, mutta otan itse usein esille tanskalaisen mallin. Se on korkean taloudellisen kasvun ja hyvän työllisyystilanteen toimiva yhdistelmä, Rehn sanoo.

Rehnin toivoo, että unionin jäsenmaat hyväksyvät tulevaan budjettiin lisärahoitusta tutkimukseen ja innovaatiotoiminnalle. Perustuslain Rehn laittaisi joksikin aikaa jäihin, mutta laajentumisprosessi ei hänen mielestään saa pysähtyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.