Mainos

Reindeerspotting-nettikeskustelun linkistä kantelu JSN:lle

Reindeerspotting-elokuvan päähenkilön kuolemasta virinnyt internet-keskustelu on poikinut kantelun Julkisen sanan neuvostoon. JSN:n mukaan kantelun tekijä kokee, että Helsingin Sanomien keskustelupalstan viestissä on iloittu päähenkilön kuolemasta.

Ulkomailla kuolleen päähenkilön ruumiista on kuvia ulkomaisella sivustolla. HS:n keskustelupalstalta oli linkki sivustolle. Linkki poistettiin maanantaina iltapäivällä.

JSN:n puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan on iso kysymys, kuuluuko kyseinen aineisto journalistisen etiikan piiriin.

- Jos tämä kuva olisi julkaistu suomalaisessa mediassa, siitä tulisi automaattisesti langettava päätös, Uimonen toteaa.

Kyseenalaisesta linkittämisestä ei JSN:llä Uimosen mukaan ole kuitenkaan ennakkotapausta. JSN järjestää kuun lopussa tilaisuuden päätoimittajille, jossa käsitellään JSN:n valtaa median ylläpitämiin keskustelupalstoihin.

JSN päättää myöhemmin, otetaanko kantelu käsittelyyn. JSN voi myös oma-aloitteisesti ottaa kuvalinkin käsittelyyn.

Asiasta kertoi maanantaina Ylen Lapin Radio.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.