Mainos

Rekan kuljettaja kokenut

Rikoskomisario Jouko Pokela Äänekosken poliisista kertoi tänään, että paperirekkaa kuljetti kokenut kuljettaja. Hän on 39-vuotias ja kotoisin Pusulasta. Kuljettajaa vaihdettiin yöllä Viitasaarella. Hän ei tehnyt kuormaa.

Törmäys sattui suoralla tieosalla notkon pohjalla. Nelostie laskeutuu siinä alas molemmista suunnista. Illan vesikeli oli aamuyöstä muuttunut jäiseksi. Pakkasta oli pari astetta.

Pokelan mukaan tutkinnassa joudutaan selvittämään myös kuorman kiinnitys. Kuorma on sidottava niin, että se pysyy paikallaan. Törmäyksessä osa paperirullista mursi umpiperävaunun seinän ja jatkoi saman tien linja-auton sisälle, joten siinä oli kyseessä hyvin suuret voimat.

Transpoint-yhtiön toimitusjohtajan Mauri Kummalan mukaan onnettomuusrekka oli noin vuoden vanha ja perävaunut viitisen vuotta.

Rekan lasti painoi Stora Enson tiedottajan Riitta Vuontisjärven mukaan 38 tonnia ja linja-autoon törmännyt perävaunu pelkästään 25 tonnia. Kuorma oli lastattu Kemissä illalla noin kello 21.

Paperiyhtiön antamien tietojen mukaan kuorman sidonta on kuljettajan vastuulla. Kuorma sidotaan liinoilla rekan kiinnikkeisiin. Kiinnikkeet saattavat kuitenkin revetä irti rekasta, jos perävaunun seinärakenteet murtuvat.

"Väsymyksellä ei osuutta turmaan"


Kummalan mukaan kuljettajan väsymyksellä ei voinut olla osuutta Konginkankaan onnettomuudessa. Onnettomuusauton kuljettaja lähti liikkeelle Helsingistä eilisiltana noin kello kahdeksan aikaan. Hän vaihtoi kuormaa Kemistä tulleen kuljettajan kanssa Viitasaarella noin kello yhden aikaan yöllä.

Kummalan mukaan tapauksessa on noudatettu kuljettajien työaikamääräyksiä. Matka Helsingistä Viitasaarelle kestää Kummalan mukaan noin 4-4,5 tuntia.

-Kuljettajien työvuorot ovat enimmillään 11-tuntisia. Tässä tapauksessa vuoron kesto olisi jäänyt alle 11 tunnin, jos se olisi toteutunut perille saakka, Kummala sanoo. Kummalan mukaan kuljettajat pitivät kuorman vaihdon yhteydessä tauon.

Onnettomuus tapahtui Kummalan mukaan vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Viitasaarelta, mikä Kummalan mukaan puhuu myös sitä vastaan, että kuljettajan väsymys olisi vaikuttanut onnettomuuteen.

(MTV3-STT)

Pelastustoimet Konginkankaalla ovat jatkuneet koko päivän.

(Ylimäärinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Poliisin mukaan onnettomuuden syynä oli liukas keli.

(Ylimäärinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Suomen ammattiautoilijat järkyttyivät tapahtuneen johdosta.

(Ylimäärinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.