Mainos

Rekkajonot tukkivat nelostien Toivakassa

Rekkojen jumiutuminen nelostielle Toivakan Viisarimäkeen vaikeutti aamulla liikennettä Jyväskylän ja Heinolan välillä.

Rankan lumisateen aiheuttamat ongelmat alkoivat aamuvarhaisella kello kolmen ja neljän välillä. Tie saatiin auki vasta vähän ennen yhdeksää aamupäivällä. Valtatie oli lähes täysin poikki pari tuntia ja rekkajonot kasvoivat yli kilometrin mittaisiksi. Joukossa oli myös muita autoja.

Jyväskylän poliisin mukaan kaksi rekkaa jäi aamuyön tunteina jumiin ja linkkuun Viisarimäkeen. Rekkaliikenne jouduttiin pysäyttämään kokonaan, koska mäkeen ei voitu laskea lisää raskaita ajoneuvoja. Etelästä tulevaa henkilöautoliikennettä ohjattiin tukoksen ohi tien reunakaistaa pitkin. Viisarimäki sijaitsee Toivakan ja Rutalahden risteyksen eteläpuolella. Pitkässä rinteessä on ohituskaistoja.

Vaikka tie oli aurattu, raskaat yhdistelmät eivät päässeet liukkaalla kelillä mäen päälle. Suma saatiin purettua vasta hinausautojen avulla. Kovan hiekoituksen ja suolauksen jälkeen liikenne pääsi jatkumaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.