Mainos

Rekkakuskit käärmeissään Ylen lyhytaaltolähetysten lopetuksesta

Valituksia ei ole Ylen mukaan tullut juurikaan muualta, sillä suomalaista radiota pystyy kuuntelemaan esimerkiksi internetistä.

Suomalaiset rekkakuskit ovat suivaantuneet, koska Yleisradio lopettaa vuodenvaihteessa ympäri maapallon kuuluvat lyhytaaltolähetyksensä. Vastedes Ylen lähetyksiä voi kuunnella kaukomailla internetistä sekä satelliitti- ja mobiiliteitse.

- Ymmärrän rekkakuskeja, jotka ulkomailla ajaessaan mielellään kuuntelisivat suomalaista radio-ohjelmaa, sanoo Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Lintilä.

Lintilän mukaan valituksia ei ole juuri tullut muualta. Ulkomailla asuvat suomalaiset pystyvät kuuntelemaan Yleä kotonaan vaikka internetistä.

Yleisradio lopettaa lähetykset Porin keski- ja lyhytaaltoasemalta kustannussyistä. Lintilä arvioi, että Yle on maksanut Digitalle aseman käytöstä yli kolme miljoonaa euroa vuodessa.

Yle päätti lyhytaaltolähetysten lopettamisesta viime kesäkuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.