Mainos

Rekrykoulutus tuo työpaikan nopeasti – sopii myös maahanmuuttajille

Rekrykoulutuksesta eli työpaikoilla tapahtuvasta lyhyestä koulutuksesta on saatu hyvät tulokset. Rekrykoulutus on nopeaa täsmäkoulutusta, jolla haetaan työntekijöitä työvoimapulasta kärsiville aloille. Rekrykoulutuksen käyttö on kasvanut nopeasti viime vuosina erityisesti Pohjanmaalla.

– Se lisääntyy koko ajan, koska meillä on toisaalta massatyöttömyys ja toisaalta paljon avoimia työpaikkoja, kertoo yrityskehittäjä Max Hagström Keski-Pohjanmaan Aikuiskoulutuskeskuksesta.

Hän tekee yhteistyötä jo 65 yrityksen kanssa, yksi niistä on Linex Boat Kokkolan Kälviältä.

– Meillä on tämän koulutuksen saanut jo noin sata henkilöä, kertoo venealan yrittäjä Olli Lindqvist Lines Boat Oy:stä.

Jarkko Nikula on yksi heistä. Hän ennätti kärsiä työttömyydestä vain runsaan vuoden, kun rekrykoulutus teki hänestä veneentekijän.

– Se oli niin helppo tapa päästä töihin suoraan. Ei tarvinnut ensin lähteä opiskelemaan ja sitten sen jälkeen vasta ehkä mahdollisesti saada töitä, kuvailee Nikula.

Tämä on myös koulutuksen suosion syy.

– Se kuukausi viiva kolme on niin kohtuullinen aika, että palkka häämöttää jo niin lähellä. Se pitää motiivin yllä, sanoo Lindqvist.

Vastaus työvoimapulaan

Rekrykoulutus vastaa monien alojen työvoimapulaan.

– Se on se kohtaanto-ongelma. Työttömät eivät välttämättä osaa niitä asioita, joita työpaikoilla tarvitaan, kuvailee asiantuntija Rose-Marie Lillmangs Pohajnmaan työ- ja elinkeinotoimistosta-

Rekrykoulutusta käytetään aloilla, joille ei ole olemassa valmista koulutusta tai joilla on työvoimapula. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi veneenrakennus, maansiirtotyöt, osa rakennusalan töistä. Työantaja maksaa itse kolmasosan koulutuksesta, työtön saa työmarkkinatuen lisäksi pientä kulukorvausta ja jakson jälkeen työpaikan.

– Me ainakin koulutamme ainoastaan sitä varten, että otamme töihin, sanoo Lindqvist.

Rekrykoulutus on oppisopimusta nopeampi ja kevyempi malli, joka sopii myös maahanmuuttajille.

– Kyllä, se sopii oikein hyvin, sanoo Egyptistä Suomeen muuttanut Mahmud Ebrahim.

Yrittäjä ei löydä koulutusmallista mitään vikaa.

– Jos ajattelee yhteiskunnallisesti, niin muutamassa kuukaudessa ihminen pääsee veronmaksajaksi ja mukaan yhteiskuntaan, tietää Olli Lindqvist.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.