Mainos

Riekkinen nuoremman käräjöinti käyntiin

Kuopion käräjäoikeus ryhtyy tänään käsittelemään syytteitä aivotutkija, dosentti Paavo Riekkinen nuorempaa vastaan.

Syyttäjä vaatii vastaajalle rangaistusta muun muassa törkeistä kavalluksista, törkeistä petoksista ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Lisäksi verottaja vaatii hänelle rangaistusta törkeästä veropetoksesta.
Syyttäjän mukaan Riekkinen muun muassa ohjasi omalle tai yhtiönsä tilille lähes kaksi miljoonaa markkaa tutkimusrahoja usean vuoden aikana, vaikka rahojen olisi pitänyt kulkea Kuopion yliopiston tilien kautta.

Viime joulukuussa nuoremman Riekkisen isä, emeritus-professori Paavo Riekkinen vanhempi tuomittiin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen samantyyppisistä rikoksista.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.