Mainos

Riita-asiat ruuhkauttavat käräjäoikeuksia

Riita-asiat työllistävät käräjäoikeuksia yhä enemmän.

Viime vuonna käräjäoikeuksissa käsiteltiin runsaat 230 000 riita-asiaa, joita oli 30 000 edellisvuotta enemmän. Saapuneiden hakemuksia oikeuden vastasivat yli 40 000 kappaletta.

Riita-asioiden määrä on noussut 90-luvun laman tasolle.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen eritystutkija Kaijus Ervastia luku ei hämmästytä.

- Jos ne on samantyyppisiä kuin edellisten vuosien, biib ne on kulutusluottoja ja rahoitusluottoja kun ostetaan kulutustavaroita. Pidemmällä aikavälillä, noin viidentoista vuoden aikana, aitojen riitasten tapausten määrä on kuitenkin vähentynyt.

Ervastin mukaan määrä on lähtenyt kuitenkin kasvamaan jo ennen, kuin taantumasta alettiin puhua.

- Tämä yleinen kehitys on hälyttävää. Tässä on kuitenkin erilaisesta ilmiöstä kyse (kuin 90-luvun laman aikana). Aiemmin riita-asiat kietoutuivat koko kansaan, mutta ilmeisesti nykyisistä perintätapauksista suurin osa keskittyy pienelle osalle ihmisiä. Heille, joilla on suuria maksuvaikeuksia ja joille esimerkiksi kertyy pikavippejä.

Riitojen lisäksi siviiliasioihin kuuluu hakemuksia kuten avioeroja ja lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia asioita.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.