Mainos

Riitta Uosukaiselle riittää viisi tuntia yöunta

Huomenta Suomen juhlalähetyksessä vierailleelta valtioneuvos Riitta Uosukaiselta ei virta eikä puhe lopu. Ennen juhlalähetystä hän kertoo nukkuneensa harvinaisen pitkät yöunet.

- Puoliltaöin menin nukkumaan ja kello kuusi heräsin. Se on minulle pitkä yöuni, yleensä nukun 5 - 6 tuntia.

- Muttan nukun aina päiväunet - se on minun salaisuuteni, paljastaa 67-vuotias Uosukainen.

Kuullessaan, että Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilakin tekee joka aamu jumpan, hän innostuu.

- Minä teen joka aamu viisitoista minuuttia siskoni minulle suunnitteleman jumpan. Siinä käydään läpi koko ruumis, nauraa Uosukainen.

Hänellä on pitkä kokemus MTV3:n aamulähetyksessä vierailusta.

- Muistaakseni 90-luvun alussa olin ensimmäisen kerran Huomenta Suomen vieraana. Silloin opetusministerinä oli hyvä aina tulla kertomaan lähetykseen päätöksistä, että miksi näitä on nyt tehty.

Riitta Uosukainen oli opetusministerinä vuosina 1991 - 1994. Eduskunnan puhemiehenä hän toimi 1994 - 2003.

Satu työn alla

Riitta Uosukainen kertoo ajan kuluvan nyt valtioneuvoksena hyvin. Hän käy puhumassa tilaisuuksissa ja kirjoittaaa.

- Minulla on Etelä-Saimaassa kolumni. Kirjaa en nyt kirjoita. Ai niin, satua kyllä kirjoitan. Minulta on tilattu se kirjaan, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Eräs lentoemäntä sitä kokoaa ja maaliskuuhun mennessä pitäisi satu kirjoittaa.

- Teemme sitä yhdessä lapsenlapseni, neljävuotiaan Sofian kanssa. Sofia on vannoutunut Muumi-ihminen, joten mörkö pitäisi tähänkin satuun saada. Siitä tulee varmasti moderni satu, suunnittelee Uosukainen.

Uosukainen muistelee yhteistyötä Huomenta Suomen väen kanssa lämmöllä.

- Täällä on aina hyvä tunnelma, ja näistä aamutiimin kaikista ihmisistä on vuosien varrella tullut minulle läheisiä, hän sanoo.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.