Mainos

Rikosoikeuden professori ihmettelee poliisin arviota Stubb-iskun motiivista

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää valtiovarainministeri Alexander Stubbin kotiin tehtyä ilkivaltaiskua poliittisena tekona, jos kohteeksi oli valittu nimenomaisesti ministerin asunto. 

Tolvasen mukaan nyt kiinnijääneiden epäiltyjen tekijöiden omalla kertomuksella motiivista ei välttämättä ole suurtakaan merkitystä.

–Jos tekijät tunnustavat tai asiassa muuten saadaan selvitettyä, että tarkoituksena on ollut iskeä valtiovarainministerin asuntoon ja vielä yöaikaan, motiivi ei voi olla muu kuin poliittinen, Tolvanen sanoo.

Tolvanen sanookin ihmetelleensä poliisin lausuntoa, jonka mukaan ilkivaltaisku oli suunniteltu, mutta merkkejä poliittisesta motiivista ei ole. 

–Poliittinen motiivi tekisi tästä teosta entistä moitittavamman ja sillä pitäisi olla merkitystä, kun käräjäoikeus rangaistusta aikanaan määrää. Sinänsä ministerin kotiin iskeminen ei ole rangaistuksen koventamisperuste, mutta tästä pitää mielestäni hakea jonkinlainen ennakkotapaus. Vankeusasteikosta pitäisi lähteä, Tolvanen sanoo.

Jos tekijöiden motiivin taustalla olisivat taas henkilökohtaiset syyt eli mahdollinen kostomotiivi, se voisi olla Tolvasen mukaan rangaistuksen koventamisperuste.

Rikosoikeuden professorin mukaan Stubbin kotiin tehty isku on vakava teko ja siihen pitää myös suhtautua erittäin vakavasti. Muutenkin Tolvanen on seurannut huolestuneena viime aikojen kehitystä ja poliitikkoihin kohdistuneita vihapuheita.

–Jos ministerin pitää Suomessa olla poliisivartiossa, siitä pitää olla todella huolissaan, Tolvanen kiteyttää.

Stubbin kotiin tehdystä iskusta epäillään 20- ja 21-vuotiaita miehiä. Miehet otettiin kiinni eilen kello 16.30 ja 17.00. Toinen tekijöistä ilmoittautui itse poliisille. Heitä epäillään kolmesta vahingonteosta.

Yksi vahingonteoista kohdistui valtiovarainministeri Alexander Stubbin asuntoon ja kaksi muuta alueella olevaan kouluun ja päiväkotiin. Tekoja tutkitaan vahingontekoina ja kotirauhan rikkomisena. Kouluun kohdistunutta tekoa tutkitaan törkeänä vahingontekona.

Kotirauhan rikkomisesta voidaan määrätä kuusi kuukautta vankeutta. Törkeän tekomuodon maksimi on kaksi vuotta.

Vahingonteosta maksimirangaistus on enintään yksi vuosi vankeutta. Törkeästä vahingonteosta maksimi on 4 vuotta vankeutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.