Mainos

Rinteeseen pääsee pian etelässäkin

Etelä- ja Keski-Suomea toissapäivänä pöllyttänyt lumimyrsky ei ole saanut hiihtokeskuksia vielä avaamaan rinteitään.

Lähes kaikki eteläisen Suomen keskukset aikovat pyöräyttää hissit käyntiin itsenäisyyspäivän aikoihin.

Esimerkiksi Vihti Ski Centerissä lumitykit pauhaavat nyt täydellä teholla, vaikka myös luonnonlunta kertyi perjantain myrskyssä useita kymmeniä senttejä. Ensimmäinen rinne olisi tarkoitus saada auki maanantaina, kaikki rinteet itsenäisyyspäiväksi.

– Kyllä ihmiset ovat soitelleet ja kyselleet, että miksi ei ole vielä avattu rinteitä. Luonnonlumi ei kuitenkaan riitä, sillä se tuli niin kovan tuulen mukana, että sitä kerääntyi ainoastaan sinne tänne rinteissä. Tykkilumella on nyt tarkoitus tehdä metrin patja joka rinteeseen, kertoo hiihtokeskusyrittäjä Sami Uotila Vihti Ski Centeristä.

Myös useimmissa muissa Etelä-Suomen hiihtokeskuksissa tähdätään siihen, että rinteet saataisiin valtaosin itsenäisyyspäivään mennessä. Keski-Suomessa tavoite on sama. Esimerkiksi Himoksella pitäisi päästä laskemaan viimeistään torstaina. Pohjois-Suomessa rinteet ovat olleet avoinna jo pidemmän aikaa.

Etelässäkin uskotaan nyt todellisen talven koittaneen.

– Ainoa pelko on, että tähän vielä iskee sellainen viime tapaninpäivän myrskyn kaltainen keli. Sellainen voisi syödä kaikki lumet, Sami Uotila arvioi.

Hiihtolatujen osalta tilanne Etelä-Suomessa kohentuu myös ensi viikolla. Esimerkiksi Helsingissä pohjustetaan parhaillaan kymmeniä latuväyliä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.