Mainos

Risikko kaatamassa vanhat päätökset: "Virasto ei oikea paikka jäänmurtajalle"

Hallitus on tekemässä täyskäännöstä suhtautumisessa jäänmurtajatoimintaan, kun vasemmistoliitto ja vihreät ovat poissa hallituksesta.

Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) haluaa kumota vasemmiston Merja Kyllösen päätöksen, jossa uusi jäänmurtaja tulisi Liikenneviraston omistukseen.

- Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että asiantuntijaviraston perustehtäviä ei ole pitää jäänmurtajaa, Risikko sanoo MTV:n haastattelussa.

Kyseessä on valtion tilaama noin 130 miljoonan euron jäänmurtaja, joka valmistuu ensi vuoden lopulla. Murtajan pitäisi olla toiminnassa vuoden 2016 alussa.

Jäänmurtajat ovat olleet perinteisesti yhdessä ja samassa paikassa, valtion jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingissä.

- Toinen syy on juuri tämä murtajien keskittäminen yhteen paikkaan ja saada sitä kautta hyötyä, Risikko perustelee ratkaisuaan.

Selvitysmies Lauri Ratian raportti raportti suomalaisen jäänmurron kehittämisestä käsitellään lähiaikoina hallituksen talouspoliittisessa ministeriryhmässä. Sen jälkeen on uusien päätösten aika.

Myös tiukka suhtautuminen arktiseen jäänmurtoon on muuttumassa, kun omistajaohjausministerin salkku siirtyi vihreiltä SDP:lle.

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) muistuttaa arktisen jäänmurron tarjoavan työpaikkoja.

- Mielestäni ei ole mahdotonta mennä sinne mukaan, kunhan pidetään mielessä vakuutuskysymykset ja muut rajaukset, Paatero sanoo.

Jäänmurto on herättänyt viime vuosina suuria tunteita ja ravistellut hallitustakin. Entinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala (vihr.) joutui eroamaan vyyhdissä, joka liittyi arktiseen jäänmurtoon ja ympäristöjärjestö Greenpeacen mielenosoitukseen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.