Mainos

Risikko: Terveyskeskukset eivät voi odottaa sote-uudistusta

Sosiaali ja terveysuudistus, eli sote-uudistus, vie sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) mukaan niin paljon aikaa, että terveyskeskukset eivät sitä voi odottaa.

– Kyllä uudistuksen tarkoitus on se, että hoitoon pääsee nopeammin ja jonoja lyhennetään. Meillä nimenomaan se perusterveydenhuolto, eli terveyskeskusten toiminta ei oikein pelaa ja siihen halutaan nyt uudistuksen kautta vahvistusta.

Sote-alueet aloittavat toimintansa viimeistään vuonna 2017. Sitä ennen terveydenhuoltoa on jo autettava, linjaa Risikko.

– Nyt pitää ottaa viime vuosien hyvät käytännöt käyttöön. Olemme käyttäneet 10 miljoonaa euroa työtapojen kehittämiseen. Toinen on terveydenhoitolaki, joka tuli voimaan pari vuotta sitten ja siinä sanotaan, että erikoissairaanhoidon täytyy auttaa perusterveydenhuollossa, niin kyllä siinä pitää parantaa. Rahaakin tietenkin tarvitaan.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät hyväksyivät sote-uudistuksen alustavat linjaukset toukokuun alussa. Mikäli sote-uudistus tulee voimaan sellaisenaan, on Suomessa 20–30 sote-aluetta, jotka ovat vastuussa sekä perus- että erikoissairaanhoidosta. Alueiden keskuksina toimivat maakuntien keskuskaupungit tai noin 50 000 asukkaan keskuskunnat.

– Hallitus on antanut kriteerit siitä, mihin suuntaan mennään, eli esimerkiksi antanut väestöpohjat ja sitten minkälaisia alueita toivotaan. Nyt kunnilla on se pallo. He saavat katsoa, mitä mieltä he tästä ovat, mutta ei valtakunnan päättäjätkään saa levätä laakereillaan, vaan meidän pitää nyt miettiä miten terveyskeskukset saadaan toimimaan.

Yksityinen puoli mukaan auttamaan julkista terveydenhuoltoa

Yksityisten sairausvakuutusten määrä on kasvanut viime vuosina. Lisäksi luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on heikentynyt. Kaksista markkinoista Risikko ei vielä puhuisi.

– On kyllä vaara, että näin tulee tapahtumaan. Vakuutukset ovat lisääntyneet, ja se on hyvin ymmärrettävääkin, koska yritykset ottaa niitä vakuutuksia. Samoin esimerkiksi lapsiperheet haluavat nopeasti hoitoa, ja kun ei ole aikaa jonottaa, niin otetaan se vakuutus.

Risikko myöntää, että vakuutuksen kanssa on helpompi mennä yksityiselle puolelle, joka toimii tällä hetkellä hyvin. Lähtökohtana Risikon mukaan on, että palvelut saadaan toimimaan. Tasalaatuisesti ja saatavilla kaikille.

– Meidän on turha riidellä siitä, että kumpi on huonompi. Nyt täytyy miettiä yhdessä miten me saamme nämä palvelut toimimaan. Pyrimme, että kunnilla olisi kokonaisuus hallussa, mutta sitä pitää täydentää yksityisillä palveluilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.