Mainos

Risikko: Työntekijälle mahdollisuus tuettuun hoivavapaaseen

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) olisi halukas tukemaan työntekijöiden hoivavapaata Kelan kautta. Hoivavapaata voi saada esimerkiksi iäkkäiden vanhempien tilapäiseen hoitoon.

Malli tulee Ruotsista. Siellä työntekijä voi saada tukea enintään 20 viikon ajan, kun hän jää hoitamaan sairastunutta omaistaan tai muuta läheistään. Tukiaikaa on vuosien aikana jatkettu. Alun perin se oli kuusi viikkoa.

Risikko aikoo selvityttää tukimuodon hintaa syksyllä. Hänen mielestään selvitys kannattaa tehdä taloustilanteesta huolimatta, koska hoivavapaa voisi vähentää kallista laitoshoitoa.

- Kyllä tuki pitkällä juoksulla hintansa haukkuisi, ministeri uskoo.

Sairausvakuutuksessa tuen kulut jakautuisivat valtiolle, työnantajille ja työntekijöille. Risikko huomauttaa, että nykyään työnantaja voi joutua maksamaan kalliisti työntekijänsä omaisen äkkisairastumisesta, koska silloin haetaan usein sairauslomaa.

Suomessakin työntekijällä on jo oikeus hoivavapaaseen, mutta siihen ei makseta tukea. Keväällä valmistuneen selvityksen mukaan mahdollisuus tunnetaan työpaikoilla huonosti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.