Mainos

Risikko ymmärtää kuntapäättäjien sote-kritiikkiä

Kuntapäättäjien antamat madonluvut sote-hankkeelle saavat ymmärrystä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta (kok.). Suomalaiset antavat kunta- ja sote-uudistukselle kouluarvosanoiksi vain vajaan kuutosen.

Kunta-alan johtajien arviot sote-uudistuksen onnistumisesta olivat kansalaisten arvioita synkempiä. Luvut käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tilaamasta selvityksestä.

Risikko uskoo, että epäluottamus selittyy uudistuksen hankalilla vaiheilla.

– Kyllä minä sen kritiikin ymmärrän oikein hyvin. Tässä asiassa on ollut monia vaikeita vaiheita. Kuntapäättäjillä on suuri murhe siitä, mitä asiassa pitää tehdä. Päättäjät tietävät kuitenkin, että tässä ollaan ihan viime metreillä uudistuksessa, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Pohjanmaalla sanotaan, että kaatunutta maitoa on turha itkeä. On tässä kuntapäättäjilläkin peiliin katsomista, Risikko sanoi MTV3:n SuomiAreenassa Porissa.

Ministeri haluaa myös selkeyttää lääkäreiden ja hoitajien työtä terveysasemilla.

– Nyt siellä on liikaa epäolennaista tekemistä. Henkilökunnan tulee saada kannustuslisää hyvästä hoidon laadusta.

TNS Gallupin haastattelututkimuksessa sote-uudistusta moitittiin vaikeaselkoiseksi. Vastanneista 43 prosenttia sanoi, ettei täysin ymmärrä, mistä uudistuksessa on kyse.

Pajamäki: Sote-kiistely on poliittista

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Osku Pajamäki (sd.) uskoo, että sote-uudistuksen vaikeaselkoisuus on yksi syy hankkeen epäsuosioon. Pajamäen mielestä oleellista on, että terveydenhoitopalveluja annetaan riittävän suurissa ja tehokkaissa yksiköissä.

– Sen ihmeellisemmästä asiasta tässä ei ole kyse. Olen aika kyllästynyt tähän keskusteluun, koska suuret linjat ovat hukassa, Pajamäki arvioi. Häneen mukaansa kyse on myös hallituksen ja maakunnissa vahvan opposition välisestä kamppailusta, jossa uudistuksen tavoitteet ovat hämärtyneet.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.