Mainos

Ristomatti Ratia Marimekko-suunnittelijan potkuista: Raju veto

Marimekon perustajan Armi Ratian poika, muotoilija Ristomatti Ratia kertoo seuranneensa hämmentyneenä Marimekon ympärillä vellovaa plagiointikohua.

– Ensinnäkin ihmettelen, miksi suomalaisilla on tällainen kumma vimma tuhota omaa kansallisomaisuuttaan. Vaikuttaa, että käynnissä olisi jonkin sortin noitavaino. Ja tämän sanon riippumatta siitä, että kyseessä on äitini perustama yhtiö, sanoo Ratia.

Ratian mukaan on selvää, että suunnittelija Kristina Isolan Metsänväki-kuosi on plagiaatti. Hän ihmettelee kuitenkin sitä, että Marimekko päätyi kohun vuoksi lopettamaan yhteistyön Isolan kanssa.

– Päätös on aika raju. Olisi luullut, että asiasta olisin voitu keskustella syvällisesti. Mutta periaatteessa minun on heidän päätöstään turha kommentoida, koska en yhtiöstä vastaa. Kun he nyt tähän ratkaisuun ovat päätyneet, niin toivotaan, että se johtaa tuloksiin, Ratia pohtii.

Marimekko ilmoitti tänään, että se sai tietoonsa vasta jälkikäteen suunnittelija Maija Louekarin Hetkiä-kuosin olevan Markus Lepon valokuvan innoittama.

– Tämä tapaus on vähän tulkinnanvaraisempi. Valokuva toki myös nauttii tekijänoikeutta, mutta vaikeaa sanoa, millä tavoin patentti- ja rekisterihallitus suhtautuu valokuvaan tai kangaskuosiin.

Ratian mukaan Marimekko toimii nyt oikein tekemällä ryhtiliikkeen. Hän uskoo, että yhtiö selviää kohusta huolimatta.

– Moni kilpailija varmasti yrittää saada aikaan kampanjoita tuhotakseen Marimekon brändin. En kuitenkaan usko, että se onnistuu. Marimekko on tehnyt valtavan hienoja kankaita vuosien saatossa, joita monet ovat yrittäneet kopioida Jos ajatellaan, että vaikka Pablo Picasson jokin teos muistuttaisi jonkun toisen taiteilijan teosta, niin eihän se koko Picasson tuotantoa kaataisi, sanoo Ratia.

Ratialla on vankka usko siihen, että Marimekon toimitusjohtaja hoitaa nyt vellovan kohun ammattitaidolla.

Mika Ihamuotila on sen verran suoraselkäinen kaveri, että kyllä hän tämän asian saa järjestykseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.