Mainos

RKP: Kielilaista tehtävä sitovampi

Ruotsalainen kansanpuolue haluaa uudistetusta kielilaista nykyistä sitovamman, sanoi puolueen puheenjohtaja, puolustusministeri Jan-Erik Enestam tänään Paraisilla, puoluekokouksen avajaispuheenvuorossa.

Enestamin mukaan vanha kielilaki vuodelta 1922 ei enää toimi käytännössä; tarvitaan uusia välineitä, jotta ruotsin kieli toimisi arjessa. Kielilain uudistusta pohtinut komitea jättää mietintönsä ensi viikolla.

Kielilain uudistusta pohtinut komitea jättää mietintönsä ensi viikon perjantaina, ja Enestam uskoi mietinnön vastaavan RKP:n asettamia tavoitteita.

-Viranomaisten on järjestettävä toimintansa niin, että asiakkaita palvelevat osaavat ruotsia käytännössä, Enestam muistutti. Tavoite voidaan toteuttaa eri tavoin, hän sanoi. Viranomaisten olisi tarjottava työntekijöille enemmän koulutusta ruotsinkielessä, jotta teoreettinen kielitaito toimisi myös käytännössä. Kielilisiä olisi käytettävä tehokkaammin.

Enestam viittasi esimerkkinä ongelmista tuoreeseen tapaukseen; Espoosta Helsinkiin muuttanut mies ei saanut mielenterveyshoitoa äidinkielellään, koska hänen terveyskeskuksessaan ei kukaan osannut ruotsia. Kuntien ja valtion palvelujen yksityistäminen ei saa johtaa kielivaatimusten höllentymiseen, Enestam korosti.

-Tänä päivänä viranomaisten viestintä internetissä on usein kaksikielistä; suomeksi ja englanniksi. Näin ei saa olla. Meidän on saatava aikaan muutos joka johtaa siihen, ettei asiakkan tarvitse pyytää ruotsinkielistä palvelua. Viranomaisten kuuluu aloitteellisesti tarjota tätä vaihtoehtoa. Enestam patisti myös suomenruotsalaisia käyttämään äidinkieltään aktiivisesti kodin ulkopuolella.

-Perustuslaki ja kielilaki antavat meille hyvät mahdollisuudet pitää kieli elävänä. Mutta ne eivät ylläpidä elävää kieltä. Sen teemme me itse. Kansanedustaja Henrik Laxin mielestä vaivalloinen keskustelu ruotsinkielisestä terveysasemasta Helsingissä osoittaa, miten tärkeää on että RKP korottaa profiiliaan kielikysymyksesssä. Suomenkielistenkin on nähtävä, että maan säilyminen kaksikielisenä on Suomen etu.

-Ihmisten on ymmärrettävä, että me puolustamme koko maata kun puolustamme kieltämme, sanoi Lax. Laxin mielestä Suomeen on saatava vähintään kaksi käräjäoikeutta, joissa pääkieli on ruotsi.

Korkeampi profiili


Kokouksessa RKP pohtii myös tulevaa strategiaansa eduskuntavaaleihin. Tavoitteeksi on asetettu, että paikallisosastot aktivoituisivat enemmän. Enestamin mukaan juuri tyytymättömyys paikallispolitiikkaan näyttää karkottaneen ne äänestäjät, jotka kunnallisvaaleissa menetettiin.

Tulevissa vaaleissa Enestam ainakin panee oman paikkansa likoon. RKP aikoo eduskuntavaaleissa 2003 asettaa Turun vaalipiriissa oman listansa, ja luopua vaaliliitosta keskustan kanssa.

-Olisimme saaneet edustajan sisään omallakin listalla kaikissa vaaleissa paitsi vuonna 1995, joka oli jonkinlainen EU-protestivaali, Enestam sanoi. RKP:llä on ollut perinteisesti kolme ehdokasta Turun vaalipiirissä; pääehdokas, nais- ja nuorisoliiton ehdokkaat. Enestam uskoi suuremman ehdokasvalikoiman lisäävän puolueen vetovoimaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.