Mainos

”Robotit vapauttavat sairaanhoitajat ihmisläheiseen työhön”

– Kannattaa olla innoissaan, kun roboteista tulee yhä monipuolisempia ja älykkäämpiä. Ne voivat auttaa ihmisiä yhä uusilla tavoilla, kertoo Robotics Finlandin johtaja Christina Andersson.

Hän uskookin, että robotisaatio mahdollistaa raskaiden ja ikävien töiden siirtämisen pois ihmisten vastuulta.

Andersson arvioi, että kehityksen myötä robotit yhdistyvät ja pystyvät yhä monipuolisempiin tehtäviin. Edistyksellisimmät robotit kykenevät jo jopa jossain määrin yhteistyöhön ihmisten kanssa. Tulevaisuudessa Andersson odottaa kuitenkin erityisesti sosiaalisen robotiikan kehitystä, jonka ansiosta robotit voivat viestiä ihmisen kanssa.

– Jo nykyään robotit voivat tuoda ihmiselle seuraa ja nykyiset apurobotit osaavat keskustella ihmisten kanssa hieman. Kun kysytään vanhuksilta mielipidettä, kertovat he apurobotissa parasta olevan sosiaalisuus, Andersson kertoo.

”Jokaisen kotiin tulee robotteja”

Andersson kertoo, että Japanissa on tehty robotisaatiosuunnitelma, jossa sosiaali- ja terveysalan haasteita aiotaan ratkaista roboteilla. Ihmisten on niiden avulla esimerkiksi mahdollista elää kotona yhä pidempään.

Hän uskoo myös hoitotyön hyötyvän robottien taidoista. Esimerkiksi sairaanhoitajat voitaisiin vapauttaa tekemään ihmisläheisempiä töitä, kun robotit hoitaisivat työstä raskaimmat osuudet.

– Uskon, että jokaisen kotiin tulee jossain muodossa robotteja. Toki jokaisella on asiassa valinnanvapaus, hän toteaa.

Automatisaatio ei kilpailuetu vaan pakko

Andersson korostaa myös robotisaation merkitystä suomalaiselle kilpailukyvylle. Esimerkiksi teollisuudessa automaatio ei eräiden näkemysten mukaan ole kilpailuetu vaan välttämättömyys. Kiinassa onkin jo avattu ensimmäinen täysin automatisoitu tehdas.

– Enemmän olen kuitenkin huolissani siitä, ettei meillä ole käynnissä palvelurobotti-innovaatioita. Siitä heittäisin pallon hallitukselle, sillä asia vaatii uusia resursseja, Andersson toteaa.

Huomenta Suomen videolla tutustutaan siihen, miten monenlaisia robotteja jo nyt käytetään.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.