Mainos

Rocktähti tuomittiin rattijuoppoudesta

Eppu Normaali -yhtyeen keulahahmo, muusikko Martti Syrjä tuomittiin tänään Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuoppoudesta 50 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.

Tuomion koetusaika kestää vuoden 2003 marraskuun loppuun. Ajokieltoon hänet määrättiin loppuvuodeksi. Syrjä tuomittiin lisäksi maksamaan 30 päiväsakkoa. Yhden päiväsakon arvoksi oikeus laski 116 markkaa, joten sakon kokonaismääräksi tuli 3 480 markkaa. Päiväsakon markkamäärä perustui Syrjän esitutkinnassa ilmoittamiin tuloihin.

Martti Syrjä jäi kiinni rattijuoppoudesta Ylöjärvellä heinäkuussa. Kun juttua käsiteltiin ensimmäisen kerran, Syrjä ei tullut oikeuden istuntoon. Tänäänkään hän ei ollut oikeudessa läsnä, mutta käräjäoikeus käsitteli asian syytetyn poissaolosta huolimatta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.