Mainos

Romanien tukijat odottavat kaupungin päätöstä - mihin suuntaan tahansa

Romanien majoitusasioita hoitavan Vapaa katto ry:n edustajan mukaan poliisin olisi pitänyt poistaa paikalta vain häiriköinyt leiriläinen eikä häätää koko leiriä.

– Kuulimme poliisin komentokeskuksesta, että operaation hoitaneille poliiseille oli annettu ohjeeksi poistaa vain ongelmia aiheuttanut henkilö. Poliisi yritti kuitenkin häätää koko leirin, kertoo Illusia Girs Vapaa katto ry:stä.

– Poliisit saapuivat tänne ilman tulkkia. Laissa on säädetty, että nämä asiat pitää hoitaa tulkin kanssa.

Girsin mukaan poliisit myönsivät tehneensä asiassa virkavirheen.

Vapaa katto ry:n edustajan mukaan kiistan selvittely leirissä sujui rauhallisesti.

Kaupungin päätöstä odotetaan - mihin suuntaan tahansa

– Saimme poliisin kanssa lopulta keskusteltua, että hoidamme asian omalla yhteisökurillamme. Kansalaisten uhkaileminen on asia, jota emme halua täällä tapahtuvan.

Illusia Girs odottaa, että Helsingin kaupunginhallitus päättäisi viimein ensi maanantain kokouksessaan jotain.

– Asiaa on lykkäilty jo tarpeeksi. Kärsivällisyys alkaa loppua kaikilta osapuolilta. Me varsinkin odotamme, että tulisi nyt joku päätös - mihin suuntaan tahansa - niin päästäisiin asiassa eteenpäin eikä junnata paikallaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.