Mainos

Runsaat sateet päättivät Etelä-Suomen kuivuuden

Syyskuun alkupuolen runsaat sateet päättivät Etelä-Suomen kuivuuden. Suomen ympäristökeskuksen mukaan vettä on satanut erittäin runsaasti Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Hämeessä sekä osissa Keski-Suomea ja Pohjanmaata.

Vesimäärä on vaihdellut enimmäkseen 60-100 millimetrin välillä, Tampereella mitattu sademäärä oli peräti 157 millimetriä. Ensimmäisten sateiden vedet jäivät kesän jäljiltä kuivaan maaperään, mutta kuluvalla viikolla vesi alkoi nousta monissa vesistöissä, etenkin puroissa ja pienissä joissa.

Idässä ja pohjoisessa on syyskuun alkupäivinä sadetta kertynyt selvästi Etelä-Suomen vähemmän, vain noin 20-30 millimetriä. Itä-Suomen suurissa järvissä vesi on yhä varsin alhaalla. Mm. Kallaveden ja Pielisen pinnat laskevat yhä.

Kallavesi on ympäristökeskuksen mukaan lähellä ajankohdan alimpia havaittuja arvoja. Pielisen pinta on 30 senttiä ajankohdan keskiarvoa alempana. Myös Saimaan pinta laskee.

Pohjois-Lapin suurissa järvissä on edelleen paljon vettä heinä- ja elokuun poikkeuksellisen märkyyden vuoksi. Vedet ovat edelleen 1-3 astetta ajankohdan keskimäärää lämpimämpiä koko maassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.