Mainos

Ruoan hinta-arviot julki - kahvittelijalle ilouutisia, suklaan ystävälle jobinpostia

Elintarvikkeiden hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna maailmanmarkkinoilla reippaasti. Pudotus on Euroopan suhdannelaitosten liiton mukaan 11 prosenttia.

Raaka-aineiden hintakehitys näkyy kuitenkin valitettavan vähän suomalaiskuluttajan kukkarossa. 

– Se johtuu aika pitkälti siitä, että ruokaraaka-aineet ovat lopputuotteiden hinnoissa aika pienellä osalla, tutkija Paavo Suni Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta Etlasta arvioi. 

Sen sijaan kehittyvien maiden kulutuskorissa vaikutus on huomattavasti suurempi.

– Siellä ruokaraaka-aineilla on kulutuskorissa niin iso paino, että se näkyy. 

Maailmanmarkkinahinnat saattavat kuitenkin näkyä kuluttajille kahvin ja suklaan hinnoissa. 

– Kahvin hinta on hyvien satonäkymien vuoksi painumassa huomattavan paljon alaspäin. Sillä on varmaan kaupassakin selkeää vaikutusta.

Sen sijaan suklaan ja kaakaon ystävälle Sunilla on jobinpostia.

– Kaakaon hinta on ponkaisemassa ylöspäin aika voimakkaasti. Se tarkoittaa suklaaseen pieniä hinnannousupaineita.

Raaka-aineiden hintojen lasku johtuu suhdannelaitosten mukaan pääasiassa heikosta kysynnästä.
 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.