Mainos

Ruokakalan viljelymäärä laski

Kasvatetun ruokakalan määrä laski viime vuonna. Yhteensä ruokakalaa viljeltiin 15,1 miljoonaa kiloa, mikä oli 600 000 kiloa vähemmän kuin edellisvuonna. Valtaosa viljellystä kalasta on kirjolohta.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan myös ruokakalan tuottaja-arvo laski, kun kirjolohen tuottajahinnat heikkenivät. Euroissa tuottaja-arvo jäi 36,8 miljoonaan euroon, mikä oli 5,4 miljoonaa vähemmän kuin edellisvuonna.

Ruokakalan tuotanto on edelleen keskittynyt Lounais-Suomen rannikkoalueelle ja Ahvenanmaalle. Siikaa kasvatettiin viime vuonna 193000 kiloa, mutta muiden lajien osuus oli olematon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.