Mainos

Ruokakorin hinta laski

Ruoan hinta on hieman laskenut. Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten tekemässä ruokakorivertailussa oli mukana 17 elintarviketta.

Suomalaisten ruokakorin hinta on tänä vuonna laskenut.

Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten tekemän vuosittaisen hintavertailun mukaan 17 peruselintarvikkeen keskihinta laski viime vuodesta.

Eniten vuoden aikana halpenivat peruna ja Juhla Mokka -kahvi. Neljän tuotteen hinta kallistui. Ne olivat kevytmaito, Oululaisen jälkiuunileipä, Flora-margariini ja banaani.

Vertailut tehtiin viime kuussa. Mukana on 140 liikettä 50 paikkakunnalta. Samojen tuotteiden hintoja on verrattu vuodesta 1999. Nyt käytössä olivat ensi kertaa eurot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.