Mainos

Ruotsi on vastaanottanut eniten syyrialaisia Lähi-idän ulkopuolella

Syyrian sisällissota on kestänyt kolmisen vuotta ja ajanut maan katastrofaaliseen tilaan. Tiedotuspäällikkö Markku Aikomus YK:n pakolaisjärjestöstä kertoo, että Syyriasta on lähtenyt naapurivaltioihin jo noin 2,5 miljoonaa pakolaista.

Heistä puolet on lapsia. Noin 70 000 pakolaista on päätynyt Eurooppaan.

– Esimerkiksi Libanonin kokonaisväestöstä on 15–20 prosenttia Syyrian pakolaisia. Se kuormittaa monella tavalla valtiota, jonka on vaikea tarjota minimipalveluita omallekin väestölleen. Siksi on tärkeää, että myös muut valtiot osallistuvat syyrialaisten auttamiseen kansainvälisen vastuunjaon merkeissä, Aikomus kertoo.

Hän pitää myönteisenä, että Suomi on korottanut pakolaiskiintiötään ja luvannut ottaa vastaan 500 Syyrian pakolaista.

– Pienelläkin määrällä on suuri merkitys. Kun muut maat huomaavat, että Suomi ottaa pakolaisia, nekin rohkaistuvat.

Ruotsin esimerkkiä Aikomus pitää erityisen tärkeänä. Hänen mukaansa Ruotsi on vastaanottanut syyrialaisia pakolaisia runsaat 23 000 eli enemmän kuin mikään muu valtio Lähi-idän ulkopuolella.

– Lisäksi Ruotsi on myöntänyt kaikille Ruotsista turvaa hakeville syyrialaisille pysyvän oleskeluluvan. Näin syyrialaiset pystyvät hakemaan suoraan perheen yhdistämistä.

Aikomus muistuttaa, että pakolaisten henki, terveys tai vapaus saattaa olla uhattuna vielä pakolaisleirilläkin. Lisäksi kiireellistä uudelleensijoittamista kolmansiin valtioihin kaipaavat kaikkein hädänalaisimmassa asemassa olevat, kuten sodassa haavoittuneet sekä naiset ja lapset, jotka voivat joutua leireillä hyväksikäytön kohteeksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.