Mainos

Ruotsin kielen valinnaisuutta kannatetaan

Enemmistö eli 67 prosenttia suomalaisista kannattaa ruotsin kielen valinnaisuutta koulussa.

Luku-urakkaa kaikilla kotimaisilla

Taloustutkimuksen Suomalaisuuden liitolle tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että kielen pakollisuutta kaikille suomenkielisille koululaisille puolestaan kannattaa kolmannes vastaajista. Kolme prosenttia tutkimukseen haastatelluista ei osannut sanoa kantaansa.

Ruotsin kielen kannatusta pakollisena kouluaineena on tutkittu aikaisemmin noin joka toinen toinen vuosi aina vuodesta 1990 lähtien. Ns. pakkoruotsia vastustaneiden osuus on heilahdellut tänä aikana 65 prosentista 72 prosenttiin.

Tämänvuotiseen tutkimukseen haastateltiin 1007:ää 15-74-vuotiasta suomalaista. Otoksessa ei ollut mukana ahvenanmaalaisia.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.