Mainos

Ruska alkanut jo pohjoisessa

Poikkeuksellinen keski- ja loppukesän kuivuus yhdessä etuajassa edenneen kesän kanssa on johtanut monin paikoin normaalien syysilmiöiden kuten ruskan ilmestymiseen jo elokuun alkupuolella.

Hyvin lämpimän kesän aikana puut ja muut kasvit ovat hyvissä ajoin ehtineet rakentaa sen, mitä niiden kuuluukin kesän kuluessa tehdä, kerrotaan Metsäntutkimuslaitokselta.

Männyn pituuskasvu päättyi jo kesäkuussa, ja koivun siemenet alkoivat karista jo heinäkuussa. Lämpösummaa on kertynyt tähän mennessä niin runsaasti, että yhdessä lyhenevän päivän kanssa kasvit ovat saaneet signaalin valmistautua talveen.

Elokuulle sattunut kuivuus on voimistanut tuleentumista kaikilla luonnonkasveilla. Niin suot kuin kangasmaatkin ovat poikkeuksellisen kuivia mm. Etelä- ja Keski-Lapissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.