Mainos

S-kortilla ei pääse enää langattomaan verkkoon

S-ryhmä on poistanut käytöstä mahdollisuuden kirjautua langattomaan verkkoonsa S-etukortin numerolla. Kirjautumistavassa on ollut vaarana se, että tunnus vuotaa ulkopuolisten käyttöön.

Urkitun tunnuksen avulla on ollut mahdollista saada tietoa asiakkaan yksityisistä tiedoista ja ostokäyttäytymisestä. Henkilötunnuksia ei S-Ryhmän mukaan ole kuitenkaan ollut mahdollista saada selville.

S-ryhmän oma langaton verkko on käytössä esimerkiksi ABC-huoltamoilla. Nyt verkkoon voi kirjautua vain kassoilta saatavilla kertakäyttöisillä tunnuksilla.

Päätös poistaa riskialtis kirjautumistapa tehtiin torstaina sen jälkeen, kun verkkolehti ITNyt kertoi etukortin tietoturvaongelmasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.