Mainos

Sää lämpenee loppuviikolla kymmenellä asteella

Kylmän alkuviikon jälkeen sää lämpenee noin kymmenellä asteella. Lännessä voidaan päästä loppuviikolla lähes 15 asteeseen.

Suomeen on virrannut koko viime viikon ajan kylmää ilmaa Jäämeren rannalta Venäjältä. Tällä viikolla korkeapaine vahvistuu Suomen eteläpuolelle ja tuulen suunta kääntyy päinvastaiseksi.

Alkuviikolla yöpakkaset ovat mahdollisia koko maassa. Lämpötilat ovat päivisinkin vain viiden asteen molemmin puolin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sadealue leviää maan pohjoisosaan. Sadealueen etureunassa voi sataa lunta ja räntää. Idässä voi tulla paikoin lumi- tai räntäkuuroja tiistaina ja keskiviikkona. Muuten viikko on melko vähäsateinen.

Paikoin lähes 15 astetta

Keskiviikon jälkeen tuuli puhaltaa lännen ja etelän väliltä ja tuo mukanaan lämmintä ilmaa.

– Loppuviikolla lämpötilat kohoavat laajalti kymmenellä asteella alkuviikon lukemista. Öisin pysytään selvästi plussan puolella. Varsinkin maan länsiosassa voi olla aurinkoisia päiviä, jolloin päivälämpötila kohoaa jopa lähelle viittätoista astetta. Pilvisilläkin alueilla ollaan noin kymmenessä asteessa, ennustaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Viikonloppuna sään ennustettavuus heikkenee.

– Jatkossa Suomen pohjoispuolitse kulkee sadealueita, jotka voivat ulottua varsinkin Pohjois-Suomeen. Samalla tuulen suunta kääntyy eteläisemmäksi ja Suomeen virtaa kosteampaa ilmaa. Päivät muuttuvat pilvisemmiksi ja yöt lämpimämmiksi, sanoo Pekka Pouta.

Paikkakuntakohtaisia ennusteita ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä viikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.