Mainos

Sää lauhtuu ja lumi sulaa nyt kovaa vauhtia etelässä

Sää lauhtuu alkuviikolla. MTV uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että maan etelä- ja keskiosassa on huomenna noin kolme plusastetta, tiistaina jopa 4-5 plusastetta.

– Nollaraja kohoaa Oulun korkeudelle, Jokela sanoo.

Huomenna maanantaina Lapissa on pikkupakkasta. Sateita tulee monin paikoin koko maassa.

– Maan eteläosassa sateet tulevat päivällä vetenä, maan keskiosassa räntänä ja pohjoisessa lumena.

Jokela varoittaa huomenna aamulla monin paikoin huonosta ajokelistä. Työmatkalaisten kannattaa olla varovaisia.

– Varsinkin maan etelä- ja keskiosassa tulee räntää ja lunta. Sateet leviävät päivän mittaan kohti pohjoista.

Lumi sulaa kovaa vauhtia maan eteläosissa alkuviikolla.

Ruotsissa on tänään varoiteltu kovasta lumimyräkästä etenkin maan eteläosassa. Siellä lunta voi sataa jopa kymmenen senttiä lähivuorokauden aikana.

– Samainen matalapaine kulkee Suomenkin yli ja tuo meille paikoin vain heikkoja, vetisiä sateita, Jokela kuvaa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.