Mainos

Sää lauhtuu vihdoin – luvassa upeita ulkoilukelejä

Pakkanen on vielä tänään kireää monin paikoin, mutta vähitellen alkaa hellittää. Lämpötila lähtee nousuun päivän aikana lännestä alkaen.

Viime päivien tulipalopakkaset ovat pian muisto vain. Sää lauhtuu nimittäin toden teolla viikonlopun aikana.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että tänään pakkanen on kireää vielä ainakin maan etelä-, keski- ja itäosissa, paikoin pohjoisessakin.

– Selvimmin lauhtuminen näkyy lännessä, jossa pakkanen heikkenee nopeasti alle 10 asteeseen. Idässä voi olla vielä iltapäivälläkin reilut 20 astetta pakkasta. Lämpötila muuttuu kuitenkin päivän aikana koko ajan, ja iltaan mennessä pahin pakkanen hellittää myös idässä ja etelässä, Rintaniemi kertoo.

Viikonlopun edetessä lauhtuminen jatkuu edelleen.

– Huomenna lauantaina rannikolla on enää pikkupakkasta. Suuressa osassa maata ollaan 10 pakkasasteen vaiheilla. Lapissa on paikoin kylmempää. Sää on huomenna pilvinen, mutta aika sateeton, eli ihan miellyttävää ulkoilusäätä on tiedossa.

Ylihuomenna maatamme lähestyy myös lumisateita. Ne jäävät kuitenkin vähäisiksi.                                                                      

– Sunnuntain aikana lunta tulee jonkin verran maan etelä- ja keskiosassa. Sää myös lauhtuu edelleen. Lounaisrannikolla voi olla sunnuntaina jopa nollakeli, eli pitkästä aikaa lumiukkosäitä.

Vesisateet uhkaavat lumipeitettä ensi viikolla

Rintaniemi kertoo, että lämpötila kipuaa ensi viikolla entistä ylemmäs. Ainakin etelässä kannattaa ottaa viikonloppuna siis kaikki ilo irti lumesta.

– Näyttää siltä, että ainakin tiistain ja keskiviikon aikana myös vesisade on mahdollinen maan eteläosassa. Siinä vaiheessa lumipeite saattaa painua kasaan nopeasti, Rintaniemi toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.