Mainos

Sää viilenee vähitellen

Huomenna lauantaina Lounais-Suomessa on vielä hellettä. Mustikka kukkii jo pohjoisessakin. Helle hellii nyt Pohjoismaita, mutta esimerkiksi Ranskassa on satanut kaatamalla ja Persianlahdella riehuu suomalaisten miesten vapauttamisenkin estänyt myrsky.

Suomen sää alkaa vähitellen muuttua epävakaisemmaksi. Vielä huomenna Etelä-Suomessa lämpötila kipuaa yli 20 asteen ja Pohjois-Suomessakin 15 asteen hujakoille, mutta jo sunnuntaina lämpötilat laskevat. Huomenna lounaassa on vielä hellettä, itään pyrkii jo sen sijaan sadekuuroja.

- Sadekuurojen mahdollisuus kasvaa vähitellen, sillä pohjoisesta saapuu sadepilviä, MTV3:n meteorologi Mette Mannonen kertoo työstäessään tietokoneellaan säätiedotuksia.

Kuivana alkanut kesä on saanut monet huolestumaan puista, joita jo viime kesän helteet kurittivat. Metsäntutkimuslaitoksen Metlan asiantuntija kuitenkin vakuuttaa, ettei kuivuus juurikaan aiheuta Suomessa laajoja puutuhoja.

- Itse en olisi ainakaan nyt huolissani. Yksittäisiä kallioilla tai muissa vedensaannin kannalta hankalissa paikoissa kasvavia puita voi tosin kuolla, vanhempi tutkija Harri Mäkinen Metlasta kertoo.

Mäkisen mukaan viime vuosi ei ollut puille yhtä paha kuin esimerkiksi vuosi 2003. Viime kesä oli toki kuiva, mutta syksyn sateet auttoivat veden puutteessa kärvistellyttä puustoa.

Pitkästä kuivuudesta kärsivät helpoiten kuuset, joiden juuret kiemurtelevat melko lähellä maanpintaa. Mäntyjen juuret yltävät syvemmälle, minkä vuoksi niiden vesihuolto on tukevammalla pohjalla. Lehtipuut taas voivat pudottaa lehtensä normaalia aiemmin, jolloin puun haalimaa vettä pääsee haihtumaan paljon vähemmän kuin normaalisti.

Tuomi ja mustikka kukkivat koko maassa

Metlan mukaan toukokuun kylmät säät hidastivat kevään etenemistä. Esimerkiksi koivun lehdet tulivat hiirenkorvalle viikkoa myöhemmin kuin vuosi sitten ja puiden pituuskasvun alkaminen viivästyi.

Viime päivien lämpö on kuitenkin edistänyt kesän tuloa niin, ettei kasvillisuudessa enää näy juuri eroja viimevuotiseen tilanteeseen. Etelä-Suomessa koivun lehdet ovat lähes täysikasvuisia, pihlaja kukkii ja havupuiden pituuskasvu on hyvässä vauhdissa.

Tuomen ja mustikan kukinta alkoi Etelä-Suomessa jo toukokuun lopulla. Nyt ne kukkivat jo Etelä-Lapissakin. Pohjoisimmassa Lapissa koivut ovat hiirenkorvalla.

Metlan mukaan kevät on aikaistunut Euroopan maissa. Suomessa esimerkiksi koivun lehtien puhkeaminen on viimeisten kymmenen vuoden aikana varhaistunut viikolla.

Muualla hellettä, sadetta ja mutaa

Tanskassa on tänään ollut vuoden kuumin päivä. Kööpenhaminassa lapset ovat rynnänneet uimaan.

Ranskassa sen sijaan on satanut niin, että esimerkiksi Estreuxin kylässä Pohjois-Ranskassa, lähellä Belgian rajaa, on jouduttu evakuoimaan ihmisiä tulvan alta. Aineelliset vahingot ovat valtavat veden ja mudan valuessa taloihin ja autoihin.

Omanissa Persianlahdella on riehunut Gonuksi nimetty hirmumyrsky. Myrskyn nostattamat valtavat tulvat ja aallot ovat vieneet mukanaan mm. autoja. Myrsky on estänyt myös Iraniin, Abu Musan saarelle, siepattujen kolmen suomalaisen paluun takaisin työpaikoilleen Dubaihin.

(MTV3-STT-APTN-ENEX)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.