Mainos

Saarelaa hiillostettiin kulttuuribudjetista

Ministeriltä perättiin syytä muun muassa ystävyysseurojen määrärahojen leikkaukseen.

Kulttuuriministeri Tanja Saarela joutui vielä kertaalleen ryöpytettäväksi ystävyysseurojen rahoista, kun opetusministeriön pääluokka tuli tänään eduskunnan budjettikeskustelun.

Punaisessa puserossaan ministeriaitioon istuutunut Saarela oli oppositiolle kirjaimellisesti punainen vaate. Ministeriltä perättiin syytä muun muassa eduskunnan paikattavaksi jääneeseen ystävyysseurojen määrärahojen leikkaukseen.

Saarela kiitteli eduskuntaa rahojen palauttamisesta ja selvitti, ettei voinut kehysten ja leikkausvaatimusten paineessa muutakaan. Vaihtoehtoina olisi ollut leikata näkövammaisten kirjastolta, kirjastojen perustamisesta tai valtion laitoksilta, kuten museovirastolta. Muita mahdollisuuksia ei ministerin mukaan budjettiteknisesti ollut.

Oppositio yritti hiillostaa kulttuuriministeriä myös opintotuesta. Saarela kertasi, ettei mahdollisuuksia vuositasolla 70 miljoonaa maksavaan opintorahan korotukseen nykyisten raamien puitteissa ollut. Hän toivoi, että seuraava hallitus hoitaa asian.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.