Mainos

Saaristoliikenne seisoo, hätäliikenne hoidetaan

Saariston lautat eivät tänään liiku ammattiliitto JHL:n työnseisauksen aikana kello 12 - 18. Hätäliikenne on luvattu kuitenkin hoitaa ilman viivytyksiä, kertoo Destian lauttapalveluiden liikennepäällikkö Timo Mäkelä.

Hänen mukaansa saaristoliikenne on tänä aamuna ollut tavallista hiljaisempi.

- Saaristolaiset työssäkävijät ja koululaiset ovat ilmeisesti jääneet suurilta osin kotiin. Tietääkseni Korppoon yläasteella on annettu lupa, että koululaiset saavat olla tämän päivän kotona, ja se on näissä oloissa hyvä, sanoo Mäkelä.

Mäkelä ei näillä näkymin usko saaristolauttojen ruuhkien kello 18:n jälkeen olevan tavallista perjantaita pidemmät.

- Yleensä perjantaisin on sellainen tunnin tai puolentoista tunnin jono iltaisin.

Myös sisävesien lautat seisovat kuusi tuntia kello 12 alkaen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.