Mainos

Säätyyppi muuttumassa: Ensi viikolla ehkä myrskyä

Sää jatkuu melko pilvisenä ja tasaisena viikonlopun ja ensi viikon alun. Tulevan viikon keskivaiheilla säätyyppi on kuitenkin muuttumassa. Matalapaineet voivat tuoda mukanaan myrskyä.

Suomi on ollut pitkään Venäjällä olevan korkeapaineen reunalla ja sää on pysynyt samankaltaisena. Viikonloppu on edelleen laajalti pilvinen, paikoin satelee. Sunnuntaiksi viilenee hiukan.

Lauantaina vähäisiä sateita voi tulla eri olomuodoissa maan etelä- ja keskiosassa. Näillä alueilla lämpötilat ovat lauantaina nollan vaiheilla tai hieman plussalla, sunnuntaina voi olla pikkupakkastakin. Lapissa on lauantaina pakkasta 5-10 astetta, paikoin enemmänkin, sunnuntaina pakkasasteita on kymmenen asteen molemmin puolin. Lauantaina aurinko voi pilkahdella lähinnä lännessä, sunnuntaina etelässä.

Alkuviikko näyttää vielä samankaltaiselta: sää on melko pilvistä ja laajalti ollaan pikkupakkasella. Etelässä ja lännessä voi olla plusasteita. Tiistaina kuitenkin pohjoiseen näyttäisi tulevan laajempi lumisadealue, josta voi tulla lunta 5-10 senttimetriä.

– Tämän hetken ennusteen mukaan säätyyppi muuttuisi viikon keskivaiheilla, kun matalapaineet valtaavat Suomen. Jopa myrskymatalapaine voi olla tulossa keskiviikon ja torstain tienoilla. Pohjoiseen ja ehkä itään tulisi lunta, maan etelä- ja keskiosaan enimmäkseen vettä ja räntää, välillä voi sataa myös lunta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tämän jälkeen sää näyttää vaihtelevalta. Lapissa saattaa kylmetä reilusti, jopa 30 asteen pakkaset ovat mahdollisia, jos korkeapaineen selänne pääsee hetkeksi vahvistumaan. Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat vaihtelisivat plussalta pakkaselle.

– Ensi viikon lopun ennusteissa näkyy toinenkin matalapaine, mutta matalapaineiden reitit ja voimakkuudet ovat vielä epävarmoja. Matalapaineiden reitit määräävät, missä olomuodossa sateet tulevat eri puolilla maata, toteaa Aleksi Jokela.

Lapin yli näyttäisi kulkevan ensi viikolla useampikin lumisadealue.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä ensi viikon ennuste ja alta viikonlopun alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.