Mainos

Sadat naisopiskelijat joutuneet vainoavien ahdistelijoiden uhriksi

Sitkeästi vainoavat ahdistelijat ovat tuttu ongelma sadoille Suomen yliopistoissa opiskeleville nuorille naisille, osoittaa ensi viikolla tarkastettava väitöstutkimus. Tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista noin 300 kertoi joutuneensa ainakin kerran elämässään toistuvan, pitkäaikaisen häirinnän kohteeksi.

Lähes puolet vainotuista kertoi ahdistelijan uhkailleen heitä tai jopa käyttäytyneen väkivaltaisesti heitä kohtaan.

Ahdistelun uhrit olivat lähes kaikki naisia, mutta joukossa oli myös parikymmentä miestä. Vainoajat puolestaan olivat yleensä miehiä.

Yli puolet vainotuista sai ahdistelijaltaan kirjeitä, viestejä tai sähköposteja. Lähes yhtä yleisiä olivat toistuvat puhelinsoitot. Yli puolet uhreista oli ahdistelijansa tuttavia esimerkiksi opiskelun tai työn kautta. Noin kolmasosaa vainosi entinen kumppani.

Ahdistelu jatkui keskimäärin kymmenen kuukautta. Silloin harvoin kun vainoaja oli nainen, hän oli yleensä miehiä sinnikkäämpi ja jatkoi ahdistelua pitkään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.