Mainos

Sadat sillat kaipaavat kiireellistä korjaamista

Suomen sillat alkavat olla huonossa kunnossa. Tiehallinto on tilanteessa selkä seinää vasten. Siltoja on korjattava, vaikka esimerkiksi tänä vuonna rahaa on 50 miljoonaa euroa vähemmän. Raha on nipistettävä muualta, kuten sorateiden kunnossapidosta.

Suuret ikäluokat puhuttavat myös tiehallintoa. Tieverkossa ne tarkoittavat 60-70-luvuilla rakennettuja siltoja, jotka nyt ovat peruskorjausiässä. Lähes puolet maan 14 000 sillasta kuuluu tähän ikäluokkaan.

-Siltojen rakenteet eivät kestä isältä pojalle ja vaurioita syntyy koko ajan enemmän kuin mitä aikaisemmat määrärahat ovat sallineet korjattavan, sanoo siltainsinööri Ari Mäkelä Keski-Suomen tiepiiristä.

Sillat ovat 3 miljardin euron kansallisomaisuus. Pikaista korjausta vaatii 700 siltaa. Tänä vuonna siltoja korjataan 22 miljoonalla eurolla, mutta rahaa olisi tarvittu vähintään 35 miljoonaa euroa. Lamavuosien jälkeen korjausrahat jäivät jälkeen. Nyt tiehallinnon tavoitteena on pysäyttää siltojen kunnon heikkeneminen vuoteen 2006 mennessä.

Liki kaikissa peruskorjausta vaativissa silloissa kannen eriste on pettänyt. Se on sama asia kuin talossa vuotaisi katto. Lisäksi tiesuola on rapauttanut reunapalkkeja. Peruskorjausten yhteydessä sillat levennetään nykyliikenteelle sopivammiksi. Keski-Suomessa sillat ovat melko hyvässä kunnossa.

-Nelostien liikennevälityskyvyn parantamisen osalta pullonkaulaksi on muodostunut Hännilänsalmen silta Viitasaarella. Sillan leventäminen tai korvaaminen uudella veisi käytännössä sillan rakentamisen määrärahat noin viideltä vuodelta, Mäkelä sanoo.

Jos siltaa ei korjata,erikoiskuljetukset ja nopeusrajoitukset rajoittavat liikkumista ja määrätyt kuljetukset joutuvat kiertämään jopa 50 kilometrin reitin."

Samanlaisia ongelmia on jokaisessa tiepiirissä.Uusia siltoja rakennetaan 250 vuodessa. Joskus jopa turhaan. Tämä kävelysilta Jyväskylässä maksoi lähes 20 vuotta sitten 6 miljoonaa markkaa, mutta sitä ei koskaan otettu käyttöön.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 19.10.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.