Mainos

Sadat turvapaikanhakijat palanneet vapaaehtoisesti kotiin

Sadat turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet ovat palanneet vapaaehtoisesti kotimaihinsa kahden viime vuoden aikana. Maasta on lähtenyt 550 ulkomaalaista, joista valtaosa oli tullut turvapaikanhakijana Suomeen.

Eniten ihmisiä on palannut Irakiin, Venäjälle, Serbiaan, Kosovoon ja Afganistaniin.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) ja Maahanmuuttoviraston paluumuuttohanke tarjoaa Suomessa asuville, EU:n ulkopuolelta kotoisin oleville ihmisille mahdollisuuden palata vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Hanke alkoi vuoden 2010 alussa.

Paluita on järjestetty yhteensä yli 40 eri alueelle.

Paluuhakemusten määrä on kasvanut roimasti, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on samaan aikaan laskenut.

Vuonna 2010 paluuhakemuksia oli 386 ja viime vuonna 422.

Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden määrä laski reilusta 4000 hakijasta noin 3000:een.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.