Mainos

Sadetta ja ukkosia – seassa myös aurinkoa

Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen. Sää jatkuu epävakaisena viikonlopun yli. Sade- ja ukkoskuuroja tulee päivittäin, eikä sade hellitä yölläkään. 

- Sekaan mahtuu kuitenkin myös aurinkoa. Aurinkoisessa säässä lämpötila kohoaa pariinkymmeneen asteeseen. Eilen esimerkiksi Heinolassa päästiin 20 asteen yläpuolelle, kertoo MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.  

Perjantaina iltapäivällä maan etelä- ja keskiosassa on epävakaista. Sade- ja ukkoskuuroja syntyy yleisesti, etenkin rannikkoseudulla. Sekaan mahtuu kuitenkin hivenen myös aurinkoa. 

- Lämpötila kohoaa aurinkoisessa säässä paikoin 20 asteen tuntumaan. Rankan kuuron sattuessa kohdalle lämpötila laskee 15 asteen vaiheille. 

Eteläisillä merialueilla lännenpuoleinen tuuli on navakkaa. 

- Myös pohjoisessa on varsin epävakaista. Aurinko paistaa sielläkin paikoin, mutta sade- ja ukkoskuuroja tulee yleisesti. Yhtenäisempää sadetta on Etelä-Lapissa. Aivan pohjoisessa lämpötila jää 10 asteen alapuolelle. Etelä-Lapissa lämpötila on 10-15 astetta. Niin pohjoisessa kuin etelässäkin sade laskee lämpötilaa, sanoo Salojärvi. 

Epävakainen sää jatkuu viikonlopun yli.

Sadetutka ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.