Mainos

Sadevaroitus Kainuuseen: Lähes kuukauden sateet päivässä

Sää ei lähipäivinä suosi Kainuun ja Koillismaan seutua. Alueelle ennustetaan täksi päiväksi paikoin rankkoja sateita ja huomiseksi lämpöä noin viisi astetta. Myös Pohjois-Karjalassa voi sataa runsaasti.

Ilmatieteen laitos on antanut Kainuuseen varoituksen runsaista sateista. Maakunnassa voi sataa aamusta alkaen paikoin yli 50 millimetriä vuorokaudessa.

– Määrä vastaa lähes koko kuukauden keskimääräisiä sateita. Sateet heikkenevät iltapäivällä, mutta voimistuvat jälleen illaksi ja yöksi, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Esimerkiksi Kajaanissa elokuun keskimääräinen sademäärä on 76 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä kaupungissa vuosina 1981-2010 on ollut 39,7 millimetriä.

Iltapäivän aikana Ilmatieteen laitos antoi sadevaroituksen myös Pohjois-Karjalaan.

Voimakas matalapaine kulkee tänään Suomen yli ja sateita saadaan Lappia lukuun ottamatta. Sää viilenee keskiviikkona koko maassa ja kylmimpiä lukemia ennustetaan keskiviikoksi Koillismaalle ja Kainuuseen.

– Sateet jatkuvat Kainuussa ja Koillismaalla keskiviikkona ja lämpötila voi olla päivällä vain noin viidessä asteessa, sanoo Aleksi Jokela.

Sateet ovat piiskanneet viime päivinä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata niin, että joet ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan monin paikoin tulvimassa. Siikajoen rannoilla Mankilan alueella on peltoja veden alla jo arviolta 1500 hehtaaria. Paikallisteitä on jouduttu sulkemaan Kala- ja Siikajoen vesistöalueilla.

Tiistaina tuulet ovat paikoin kovia merialueilla. Ilmatieteen laitos varoittaa myös maan eteläosassa sisävesillä liikkuvia iltapäivällä alkavasta voimakkaasta lounaistuulesta ja Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa voimakkaasta koillistuulesta.

Lämpötilat ovat keskiviikkona ja torstaina yleisesti 10-15 asteessa.

Katso alueelliset sääennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.