Mainos

Sähköautot rynnivät markkinoille

Suomessa avautuu tänään laaja sähköllä toimivia kulkuneuvoja esittelevä näyttely.

Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Electric Motor Show on koko Euroopassa lajissaan ensimmäinen pelkästään sähköajoneuvoja esittelevä messutapahtuma.

Uusia sähköautomalleja tulee markkinoille jatkuvasti samoin kuin sähkökäyttöisiä skoottereita, mönkijöitä ja työkoneita. Useilla automerkeillä on tuotekehityksessä tai jo kuluttajille tarjottavana omat sähköautomallinsa.

Sähköautojen hintojenkin odotetaan kysynnän kasvaessa putoavan samalle tai jopa alemmalle tasolle nykyisten polttomoottoriautojen kanssa.

Messujen paneelikeskusteluissa käsitellään sähköautojen yleistymiseen liittyviä haasteita, joita ovat esimerkiksi liikenteelle tarkoitetun sähkönjakeluverkoston luominen, latauskäytännöt sekä akkuteknologia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.