Mainos

Sähköinen passihakemus lyömässä läpi – Helsingissä jo puolet hakemuksista sähköisiä

Sähköisten passien hakeminen on lähtenyt liikkeelle vauhdikkasti. Poliisi on käsitellyt tammi-kesäkuussa jo 130000 sähköisessä asiakaspalvelussa tehtyä passihakemusta.

Yhteensä passiasioita tuli tuona aikana vireille hieman yli 412000.   

Passia on voinut hakea sähköisenä viime vuoden joulukuusta saakka.  
Poliisin tavoitteena on, että kaikista hakemuksista puolet tehtäisiin verkossa.

Helsingissä jo lähes puolet hakijoista käytti sähköistä palvelua.   
Alkuvuoden passinhakijoista 68000 käytti niin sanottua kevennettyä passinhakumenettelyä, jossa hakijan ei tarvitse lainkaan asioida poliisilaitoksella.

Tämä on mahdollista, jos hakijan nimi ei ole muuttunut ja hänellä on jo biometrinen passi, jota myönnettäessä häneltä on tallennettu sormenjäljet. Tallennetut sormenjäljet saavat olla korkeintaan kuusi vuotta vanhat.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.