Mainos

Sähkökatkojen seuraus: Pankkiautomaatit jumissa, sisävessat täyttyvät

Oma kaivo, puulämmitteinen talo ja ulkohuussi ovat nyt kova sana sähkövikojen riivaamassa Etelä-Savossa. Kangasniemen kupeessa sijaitsevalla Kutemajärvellä asuvat Riitta ja Olavi Kyröläinen kertovat, että eniten ongelmia aiheuttaa juuri vesipula.

- Meidän talomme toimii puulämmityksellä, joten kylmyydestä ei tarvitse kärsiä. Veden kanssa sen sijaan on ollut ongelmia ja sisävessan vesi on jo täysin lopussa, kertovat Kyröläiset.

Sähkövikojen vuoksi ainakaan Kangasniemeltä ei saa rahaa pankkiautomaateista. Lisäksi alueen kaupoilla ja muilla palveluyrityksillä on runsaasti ongelmia.

- Olen kuullut, että ainakin Pertunmaalla ja Kristiinassa pikkukaupat ovat joutuneet raahaamaan pakaste-elintarvikkeet ulos pakkaseen, jotta ne eivät pilaantuisi, kertoo Riitta Kyröläinen.

Toisaalta pienemmissä myymälöissä kauppaa voidaan sentään käydä ruutupaperivihkon ja kynän kanssa, jos ja kun kassakoneet eivät toimi. Suuremmissa marketeissa sähkökatkot vaikeuttavat kaupankäyntiä todenteolla.

- Suurissa kaupoissa ovetkin toimivat sähköllä, Kyröläiset sanovat.

Sähköviat eivät ainakaan Kutemajärvellä ole olleet pitkäaikaisia, vaan ne syttyvät ja sammuvat vähän väliä.

- Esimerkiksi aamulla sähköt olivat taas pariin otteeseen päällä ja sitten ne sammuivat taas.

(MTV3)

Katso Järvi-Suomen Energian siirtoteknikon Matti Purasen kommentit:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.