Mainos

Sähkökatkoksista suuri osa korjattu

Illan ja yön aikana myrskylukemiin kivunneen kovan tuulen aiheuttamat sähkökatkokset on saatu suurelta osin korjattua.

Fortumin asiakkaista ilman sähköä on ollut pahimmillaan 7000 taloutta läntisellä Uudellamaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Tämän hetken tietojen mukaan Fortumin sähkönjakelu jatkuu normaalisti sen kaikilla jakelualueilla.

Fortum kertoo varautuneensa tilanteeseen muun muassa lisäämällä korjaushenkilöstön määrää viikonlopun ajaksi.

Myös Vattenfall on saanut sähkökatkoksensa korjattua. Ainakin Hämeessä ja Keski-Suomessa oli useampi sata Vattenfallin asiakasta kärsi sähkökatkoksista illan ja yön aikana. Sähköyhtiö E.ONin asiakkaista noin 60 on ilman sähköä, valtaosa Oulun läänissä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.