Mainos

Sähkökatkot pelättyä vähäisemmät

Lumimyrskyn aiheuttamat sähkökatkokset jäivät Itä-Suomessa pelättyä pienemmiksi. Viime yön ja aamun aikana sähköt olivat poikki noin 30 000:sta taloudesta. Eniten vikoja oli Pohjois-Karjalassa. Sähkölinjoja on raivattu ja korjattu koko päivä ja tällä hetkellä ilman sähköä on enää muutamia satoja talouksia.

Useimmat sähköyhtiöt varautuivat ennustettuun lumimyrskyyn ja kutsuivat korjaustöihin huomattavasti normaalia enemmän henkilökuntaa.

Tuuli kiusasi menoliikennettä

Länsi-Suomessa tuulen voimakkuus nousi puuskissa jopa yli 20 metriin sekunnissa. Lounaissaaristossa ankara tuuli heilutteli jopa henkilöautoja. Suuressa osassa maata autoilijoiden kiusana olivat tuulen lisäksi liukkaat tienpinnat. Tuulten voimistuminen alkoi lännestä, ja kovimpia lukemia mitattiin merellä ja Pohjanmaan rannikolla Oulusta etelään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.