Mainos

Säilörehusta kehitellään poroille täsmäruokaa

Säilörehusta kehitellään varta vasten poroille tarkoitettua rehuluokkaa. Erityisesti tarkastelussa on se, missä vaiheessa sato kannattaa korjata.

Rovaniemellä tehtävässä tutkimuksessa kerätään tänä kesänä rehusato neljässä eri kehitysvaiheessa. Ensi talven ruokintatesteissä tarkastellaan muun muassa eri korjuuerien maittavuutta.

Säilörehua käytetään paljon porojen talviruokinnassa, mutta toistaiseksi rehu on ollut samaa kuin naudoilla. Poron elimistö ja ruokailutavat ovat kuitenkin erilaisia kuin naudoilla. Myös ruokintamenetelmissä on eroja.

Porojen lisäruokinta ja talvitarhaus ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä muun muassa heikentyneiden laitumien vuoksi.

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tutkimushankkeen tavoite on hillitä poronhoidon kustannusten kasvua.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.