Mainos

Säilyvätkö tiedot kastuneessa puhelimessa? – Asiantuntija vastaa

Kesä on ruuhka-aikaa pienelektroniikkahuolloille. Kuumat kelit ovat houkutelleet kansan älypuhelimineen ja tabletteineen rannoille, jossa laitteet altistuvat hiekalle, paahteelle sekä vahingon sattuessa erityisesti vedelle.

– Kun kesä tulee, niin puhelimia alkaa mennä järveen, tiivistää matkapuhelinhuoltoyrittäjä Mikko Suomäki jyväskyläläisestä Huoltokukosta.

Suomäki muistuttaa, ettei järveen lipsahtaminen tarkoita lopullista tuhoa pienelektroniikalle.

– Puoli vuotta kastumisen jälkeen hyllyssä ollut puhelinkin on saatu pienellä vaivalla toimimaan. Toisaalta hyvin nopeasti huoltoon toimitettua puhelintakaan ei välttämättä saada kuntoon.

Vaihtelevuutta on myös siinä, mitä tietoja puhelimessa on tallella puhdistuksen jälkeen. Jos puhelimen saa kastumisen ja kuivatuksen jälkeen päälle, pysyvät tiedot pääosin tallessa. Etenkin, jos huollattaa laitteen valtuuttamattomissa pikahuolloissa, joita laitteiden takuu ei kata.

– Soitetut puhelutkin ovat tallella, Suomäki toteaa.

Valmistajien takuuhuollossa puhelin sen sijaan palautetaan joskus tehdasasetuksiin.

– Varsinkin Applen tapauksessa tiedot katoavat, koska osia ei vaihdeta, vaan koko laite vaihdetaan fyysisesti uuteen, Suomäki jatkaa.

Huolto voi maksaa satasia

Valmius laitteiden huoltamiselle on Suomessa mallillaan, kunhan lompakkoon on kertynyt ylimääräistä. Suomen johtavaksi Apple- ja Samsung-huolloksi itseään arvioiva Optima Service kertoo verkkosivuilla kykenevänsä huoltamaan yli 3 000 laitetta vuorokaudessa.

Valtuutetut takuuhuollot pyytävät korjauksista jopa useita satoja euroja. Jos iPhoneen iskee pikkuvika, kannattaa korjaamista vielä harkita.

– Apple ei huolla itse laitteita vielä, mahdollisesti syksyllä. Eli jos iPhone 4:stä on takakansi tai näyttö rikki, niin se on hyvin pitkälti sama hinta, oli vika mikä hyvänsä. Laite vaihdetaan uuteen, se on noin 250 euroa tällä hetkellä, Suomäki sanoo.

Valtuuttamattomat korjaamot tarjoavat työlleen omaa takuuta. Esimerkiksi Huoltokukko veloittaa vain 20 euron maksun materiaalikulun, jos kastunutta puhelinta ei saada yrityksistä huolimatta ehjäksi. Suomäen mukaan kastuneen kännykän puhdistuskuluissa maksavat huollon ohjeellisen ajan lisäksi varaosakulut sekä ultraäänipesu, jos laite on kärsinyt pahoista hapettumista oltuaan suolaisessa vedessä, tai jos sen päälle on esimerkiksi kaatunut juotavaa.

Pikahuollon etuna verrattuna takuuhuoltoihin ovat nopeampi palvelu sekä pienemmät korvauspyynnöt pikkuvioissa.

– Suurin osa puhelimista viedään huoltoon operaattorin myymälän kautta, Applen tapauksessa se on aika kuluttajan näkökulmasta hintava vaihtoehto. Toki siellä se takuu säilyy, mutta se ei korvaa tapaturmia, mitä suurin osa puhelinten hajoamisista on, Suomäki sanoo.

Samsungin omistajilla on tarjolla pikahuoltoakin huokeampi, mutta rajallisempi palvelu.

– Heillä on yleisimpiin Galaxy-malleihin (Galaxy S3, S4 sekä Note 2) pikahuolto, jossa hajonneen näytön voi vaihtaa 80 eurolla, kun meillä valtuuttamattomilla näytön varaosan hinta on 150–200 euron välissä. Mutta halvemmalla hinnalla puhelin on vietävä suoraan quick support centeriin (joita on koko Suomessa vain 16), Suomäki taustoittaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.