Mainos

Sairaalarakennus evakuoitiin Kuopiossa

Kuopion yliopistollisen sairaalan työmaalla havaittu kalliolohkeama aiheutti yhden sairaalarakennuksen evakuoinnin tänään. Seitsemänkerroksinen rakennus tyhjennettiin, sillä liikahtanut kalliolohkare on aivan sen nurkalla.

Kiinteistöjohtaja Mikko Hollménin mukaan rakennus ei ole toistaiseksi hievahtanutkaan. Se pidetään kuitenkin poissa käytöstä ainakin tämän viikon. Työntekijöille etsitään siksi aikaa väliaikaiset tilat kuten myös rakennuksen hoito- ja kuntoutusyksiköille.

– Lohkareella on kokoa ehkä pari sataa kuutiota. Se irrotetaan ja rakennuksen kulma tuetaan, kertoo Hollmén.

Vieressä rakennetaan uutta sairaalarakennusta. Sairaala-alueella on tehty seismologisia mittauksia työmaan vuoksi viime kesästä lähtien.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.